6. kesäkuuta 2017

Gluteeniton näkkäri

Yo-viikko oli aikasta raskas ja työtä tul tehtyä niin. että tuntuu. Perjantai-lauantai välisenä yönä en kerenny huilata kuin tunnin verran ja töitäkin tul tehtyä yli 30 tuntia, mutta oli se sen arvoistakin kun kuuli palautetta niiltä. jotka minulta tarjottavat juhliinsa saivat :)

Pari päivää minulla men taikaa, että toivun tuosta viikosta ja enhän mie ennee sen jälkeen malttanu hellan ääreltä poissa pysyä, joten teinpä sitten gluteenitonta näkkäriä.
Tässäpä teillekin ohjetta, jos tahotte kokeilla.

Tämä on ihan älyttömän hyvvää. Pyssyy makean nälkäkin poissa kun näitä napostellee aina silloin tällöin :D
 

Gluteeniton näkkäri
(n. 4 pellillistä)

 90g Pellavansiemeniä
180g Seesaminsiemeniä
135g Auringonkukansiemeniä
180g Kurpitsansiemeniä
225g Maizena maissitärkkelystä
0,9dl Rypsiöljyä
5,5dl Kiuhuvaa vettä
Sormisuolaa

Mittaa kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita. Lisää joukkoon öljy sekä kiuhuva vesi koko ajan vispilällä sekoittaen. Seoksen tulisi olla hieman valuvaa, mutta jos taikina tuntuu liian tönköltä niin voit lisätä sekaan hieman vettä. Tätä ei tarvitse enää keittää.
Taputtele taikinaa pellille leivinpaperin päälle. Apuna voit käyttää öljyä niin taikina ei tartu käsiin. Taikina tulisi saada todella ohueksi levyksi.
Ripottele päälle sormisuolaa ja paista 160 asteessa 20-35 minuuttia. 
Valmiin näkkärin tulisi olla tasaisen ruskea ja rapea jokapuolelta, jos näin ei ole niin paista sitä hieman lisää.



14. toukokuuta 2017

Helppo gluteeniton proteiinikakku


Viime Äitienpäivän kunniaksi tein tälläsen vähän kevyemmän vaihtoehdon.Tällä kakulla voi huoletta herkutella vaikka koko viikon :)
Kakku on Gluteeniton, vähärasvainen ja proteiinipitoinen ja kaiken lisäks se on vielä todella helppo ja nopea valmistaa.

Makuna minulla oli tässä vanilja- ja suklaavanukkaat, mutta voit tietenkin valita sen oman lempimakusi.


Helppo gluteeniton proteiinikakku (vanilja-suklaa)

Pohja:

Suklaaäyte: 
4 liivatetta

Vaniljatäyte:
400g Vanilja proteiinivanukas, Ehrmann
200g Philadelphia tuorejuusto, Extra Light 3%
4 liivatetta

Tee leivinpaperista suikaleet jotka laitat irtopohja vuuan reunoille.

Itse käytin vuokaa joka, on halkaisijaltaan 16cm ja, jossa on korkeat reunat. Kakusta siis tulee tavallista korkeampi. Jos sinulla ei ole kyseistä vuokaa niin tee, vaikka vain puolikkaat täyte määrät.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Murskaa patukat, vaikka tehosekoittimessa pieniksi paloiksi ja painele murska vuuan pohjalle.

Sekoita tuorejuusto ja suklaavanukas keskenään. Sekoita hyvin, ettei tuorejuustosta jää ikäviä paloja täytteeseen. Sulata liivatteet pieneen määrään kuumaa vettä. Lisää sulatetut liivatteet täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja vie jääkaappiin hetkeksi hyytymään.
Kun ensimmäinen kerros on hieman hyytynyt valmista toinen täyte kerros samalla tavalla.
Anna kakun hyytyä kylmässä vähintään nelisen tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
Koristele kakku haluamillasi täytteillä, vaikka tuoreilla marjoilla ja pähkinöillä.



Ravintosisältöper 100 g
Energiaa2290 kJ/ 547 kcal
Rasvaa21,2g
    josta tyydyttynyttä rasvaa11,6g
Hiilihydraatteja43,5g

    josta sokereita15,6g

Proteiinia52,5g

10. toukokuuta 2017

Gluteeniton kana-feta piirakka

Saatiin pientä vaihtelua meiän herkku hetkiin, kun väsäsin yli jääneestä kanasta tälläsen piirakan eli piirakka on tehty hieman siihen tyyliin mitä kaapista löytyy.

Tässähän voipi käyttää mielikuvitusta ja lisätä piirakkaan sellaisia aineita mistä itse tykkää, vaikka pinaattia taikka parsakaalia.
Täytteen määrällä ei niin väliä ole, kun laittaa täytteitä sillain silmämääräsesti sopivasti.



Pohja:
110g voita
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1½ dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl juustoraastetta
n. 2 rkl vettä
ripaus suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kuutioitu voi. Nypi seos tasaiseksi massaksi.
Lisää tämän jälkeen juustoraaste ja vesi. Sekoita tasaiseksi.
Painele taikina voidellun ja jauhotetun vuuan pohjalle ja reunoille. (halkaisijaltaan 25 cm)
Painelussa voi käyttää jauhoja apuna, jos tuntuu siltä että taikina tarttuu liikaa sormiin.

Täyteliemi:
200 g tuorejuustoa
2 dl kermaa
3 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
chiliä

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella sekaisin.

Täyte:
150 g paistettua kanaa
100 g fetaa
1 punainen paprika
tuoretta basilikaa
1 dl juustoraastetta

Lado täytteet pohjan päälle ja kaada sen jälkeen täyteliemi täytteiden päälle.
Lisää viimeiseksi juustoraaste.

Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.